Jääkaapissa homehtuu tarjouksessa ollut salaatti, jota en tarvinnut ja siksi myöskään syönyt. Ostan paidan, vuoden päästä siinä on vielä hintalappu. Kahvi, kalja ja kosmetiikka. Niihin on aina rahaa, silloinkin kun ei ole. En ole ikinä kuulunut ihmisiin, jotka syövät nuudeleita vaikka tilillä on tonni säästössä. En oikeastaan ikinä ole säästänyt ilman painavaa syytä. Raha on tehty käytettäväksi, ja elämä ilman sitä on mahdotonta.

Vai onko?

Tomi Astikainen kieltäytyi käyttämästä rahaa neljän vuoden ajan, ja vielä ympäri maailmaa matkustaen. Lopputuloksena syntyi ”Miten elää ilman rahaa” –kirja. Tavoitan hänet Länsi-Afrikasta, missä hän kirjoittaa parhaillaan teosta uudestaan englanniksi.

- Länsimaissa noin ylipäätään on aika helppoa elellä ilman rahaa, koska siellä on niin paljon ylimääräistä. Tärkeintä on pienet tarpeet. Ne täyttyy usein pyytämättäkin. Mutta esimerkiksi ylijäämäruokaa voi ja kannattaa pyytää sieltä missä sitä on. Monia hävettää pyytää mitään kun päähän on iskostettu, että pitää selvitä omillaan.

Nälkäpeli alkakoon

Päätän että on ihmiskokeen aika, aion nimittäin elää viikon ilman rahaa. Ainoa poikkeus on bussikortti, senkin käytön rajaan vain aikaisiin aamuihin. Kaapeissani on ruokaa, mutta en hamstraa sitä viikkoa varten.

Ensimmäisenä päivänä olo ei ole ahdistunut, vaan lähinnä vapautunut. Tuntuu ihmeelliseltä, että edessä olevalle viikolle ei ole budjettia. Syön tyytyväisenä eväsleipääni ja nappaan kokouksesta mukaan ilmaisen rahkan.

Jo toisena päivänä kadun olematonta suunnitelmaani viikon ruoille. Säästöriemu alkaa varista kun jääkaappini realismi iskee tajuntaan. Lounasaika tuntuu tylsältä ja yksinäiseltä. Jään kotiin tekemään töitä, koska se on vain helpompaa.

Viikon puolessa välissä suuntaan kohti pelastusarmeijan pistettä. Pisteellä on järjestetty viime syksystä asti ruoka-avustusta opiskelijoille joka keskiviikko. Matkalla jännittää, en muista milloin olisin viimeksi pyytänyt ventovieraalta mitään, puhumattakaan ruoasta. Silmissäni näen soppajonon ja tuntien odotuksen.

”Moni ei voi uskoa, että saa niin paljon ruokaa ilmaiseksi”

Kahden aikaan Nummen palvelukeskuksessa on kuitenkin rauhallista. Ovesta astelee ihmisiä tasaisesti sisään, mutta jonoa ei paikkaan muodostu. Ruokalaatikoita on valtavasti joka paikassa. Leipää, pullaa, hedelmiä, jopa joitain hygieniatuotteita.

”Ota siitä vielä popparia mukaan kanssa!” huikkaa hymyilevä työntekijä poistuville nuorille naisille. Tytöt näyttävät tavallista opiskelijoilta, meikäläisiltä. Omat ennakkoluulot hävettävät.

Keskuksen johtaja Johanna Meinander kertookin, että monella on asennekysymys kehtaako paikalle tulla.

- Kynnystä on yritetty madaltaa ja onkin erittäin tarkkaa miten ihmisiä kohdellaan.

Opiskelijoiden palaute on ollut positiivista ja etenkin ilmapiiri on kerännyt kehuja. Nuoret ovat kuulemma usein myös nöyrempiä ja iloisempia kuin moni normaaleissa ruokajakeluissa.

- Moni ei voi uskoa, että saa niin paljon ruokaa ilmaiseksi, Meinander naureskelee.

Kotimatkalla tekee ihan tiukkaa, kassi ja reppu on täynnä ruokaa. Liikutun helpotuksesta, ei tarvitse stressata enää loppuviikkoa. Saan kotona jopa pullaa kahvin kanssa, odotin korkeintaan perunasäkkiä.

Hymy hyytyy kun haluan mennä kuntosalille. Puren kuitenkin hammasta ja lähden lenkille. Salini ilmastoitu sisätila ja taulu-tv haaveissa suuntaan metsäpolulle. On pimeä perjantai-ilta, ja eksyn jossain vaiheessa reitiltä. Mietin tulenkohan marttyyriksi jos joku hullu hyppää pusikosta, ja kuolen typerän kokeiluni takia.

Elämäni pummina

Lauantaina ystäväni tulevat kyläilemään. Olen marmattanut kokeilustani jo pari päivää, ja viikonloppu tuntuu erityisen haastavalta.

- Otin ekstrajuomia! Huikkaa juuri saapunut kaverini iloisesti.

Myyn toiselle vieraalleni vanhan paitani, ja lunastan osan hinnasta oluena.

Rahattomuus tuntuu vaikealta samoista syistä kuin poikkeuksellinen ruokavalio. Se vaatii suunnittelua, selittelyä ja se rajoittaa elämää. Jos päättäisin elää jatkuvasti rahattomana, päätyisin varmaan jatkuvasti pummimaan muilta. Suomessa avun pyytämistä pidetään kuitenkin usein häpeällisenä ja jopa epäonnistumisena. Miten ihmiset suhtautuvat siihen, että rahaa ei koskaan ole?

Astikaisen mukaan suurin osa suhtautui hänen rahattomuuteensa todella hyvin.

- Jotkin tietämättömät tuomitsivat kirjan ulostulon jälkeen sosiaalipummiksi. Elin sen neljän vuoden aikana hyvin vähän aikaa Suomessa enkä missään kohtaa ole nostanut sosiaalietuuksia. Ihmisten omista peloista se ärtymys johtuu.

Kokeilua seuraavalla viikolla huomaan ajattelevani rahankäyttöä aiempaa syvällisemmin. Tarkemmin tarkasteltuna tuntuu absurdilta, mitä määriä rahaa olen saanut elämäni aikana palamaan omistamatta mitään huonekaluja pysyvämpää. En osta tarjouksessa olevaa parsaa, vaan päätän katsoa mitä löydän kaapistani.

Nelli Lapintie